Miten sinä peset lattiasi?
Moni aloittaa lattioiden pesun täyttämällä ämpärin puolilleen vettä ja kaatamalla korkillisen pesuainetta perään. Luuttuamisen aikaan moppia tai mikrokuituliinaa huuhdellaan ämpärissä, ja kun lattia on pesty, ämpäri on täynnä likaista vettä.
Tällä tavalla pestynä ainoa puhdas kohta lattiassa on kuitenkin se kohta, joka on pesty ensimmäisenä. Likahan siirtyy moppia huuhdellessa pesuveteen ja siitä sitten takaisin lattiaan. Jos pesuvesi on luuttuamisen jälkeen likaista, myös lattia on taatusti likainen.
Vaikka lattioiden asiantuntija olenkin, en minäkään ollut tullut aikaisemmin ajatelleeksi tarkemmin omia lattianpesurutiineitani. Ymmärsin pesseeni lattioita väärin vasta silloin, kun suihkutettavat lattianpesuaineet tulivat parkettiliikkeeseemme.
Salaisuus on siinä, että suihkepullolla sumutetaan pesuainetta vain niille alueille, joissa pesuainetta tarvitaan eli esimerkiksi keittiön puurotahroihin tai eteisen kurajälkiin.
Ihmiset käyttävät lattioiden pesussa yleensä aivan liikaa pesuainetta. Jos pesuaine levitetään koko lattialle, voi lattiaan jäädä kalvo, joka tekee parketista tai laminaatista pidemmällä aikavälillä nuhjuisen näköisen.
On harvinaista, että kodin lattioiden lika olisi sellaista, ettei se lähtisi mikrokuituliinalla ja lämpimällä vedellä pois. Jos kuitenkin haluaa käyttää pesuainetta, sitä kannattaisi annostella suihkepullolla suoraan tahran päälle. Muuten pesuun riittää vesihanan alla huuhdeltu mikrokuituliina.
Tärkeintä pesuaineen valinnassa on tarkistaa, että saippuapitoisuus on mahdollisimman pieni. Lakatuille ja öljytyille puulattioille on olemassa myös erilaisia hoitoaineita, joita voidaan levittää lattiaan huolellisen pesun jälkeen.
Kannattaa ymmärtää, että siivous on lattian hoitamista, ja hyvin pidetty lattia pysyy kauniimpana pidempään. Lattian oikeanlainen hoito on myös ekologista: kun lattiaa hoidetaan oikein, sen käyttöikä pitenee huomattavasti.
Viikoittaisen pesun ja hoidon lisäksi suosittelen lattialle noin 5–10 vuoden välein tehtävää hoitokäsittelyä.
Kun parketille tehdään hoitokäsittely öljyllä, ensin lattialle tehdään koneellinen pesu ja sitten siihen levitetään hoitoöljy. Hoitolakkauksessa lattian pinta hiotaan kevyesti ja päälle laitetaan lakka. Hoitokäsittelyiden avulla puulattian hiontavälin voi saada jopa tuplattua.
Hoitokäsittelyiden sopiva väli riippuu siitä, kuinka kovalla käytöllä lattia on ollut. Jos et ole aivan varma, vaatiiko oma lattia hoitokäsittelyä vai olisiko aika tehdä perusteellinen hionta, osaamme kyllä auttaa. Jos lattian tiedot ovat tallessa, neuvomme, minkälainen käsittely lattialle kannattaa tehdä.
Kuitenkin usein lattioiden hoitokäsittelyä aletaan suunnitella liian myöhään. Yksi syy sille on, ettei moni ole edes kuullut hoitokäsittelystä.
Varma merkki käsittelyn tarpeesta on se, kun lattian puhdistaminen alkaa olla vaikeampaa tai lattia näyttää nuhjuiselta. Silloin toimeen pitää tarttua mahdollisimman pian. Öljyämisellä tai lakkaamisella saadaan pintaan kulutus- ja kemikaalikestävyyttä lähes lähtötason verran.
Viime vuosien aikana yhä useampi on valinnut kotinsa huoneisiin tekstiililattian. Pehmeät ja mukavat tekstiililattiat ovat vaivattoman helppo pitää siistinä.
Meilläkin on ollut kotona tekstiililattia nyt pitkään ja olemme hoitaneet sitä ihan vain imuroimalla. Imurointi riittää kotona oikein hyvin ylläpitosiivoukseen.
Jos tekstiililattiaan tulee tahra, joka ei lähde imuroimalla, yleensä lattiavalmistaja määrittää lattialle sopivimman pesuaineen. Useimmille tekstiililattioille soveltuu tavanomaiset tekstiilipesurit. Yleensä pesuun riittää pelkkä lämmin vesi.
Tekstiilimattoa puhdistaessa kannattaa kuitenkin aina katsoa valmistajan ohjeet puhdistamiseen, jotta materiaali ei vahingoitu.
Ei ole aivan sama, millainen lattiasi on. Lattia luo pohjan hyvälle elämälle, ja me olemme omistautuneet hyville lattioille. Autamme sinua löytämään juuri sinun elämääsi sopivimman lattian.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.
Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.
Tällä sivustolla käytetään verkkoanalytiikkaa kävijäseurantaan ja verkkosivuston laadun parantamiseen. Käytämme myös Googlen ja Metan seurantaevästeitä mainonnan kohdentamiseen.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!